tiistai 15. maaliskuuta 2016

Sulavia pyöräteitä

Viime viikon kantava teema taisi olla sulavat pyörätiet. Oli ihan mukava juoksennella kun joka päivä tuli enemmän ja enemmän asfalttia näkyviin. Maanantai oli suunniteltu vapaapäivä. Tiistaina piti mennä juoksemaan, mutta lenkki vaihtuikin lastenvahdin hommiin.

Keskiviikkona pääsi sitten jo itse asiaan. Ajattelin pitkästä aikaa juosta vähän vauhdikkaammin. Alkuun verryttelyt ja sitten hieman maratonvauhtia kovempaa. Vedon pituudeksi tuli 9km 4:16/km vauhdilla s165. Alku oli tosi nihkeä ja puolivälissä oli hieman mäkistä niin keskivauhti oli nyt hieman hitaampaa kuin olisi pitänyt.

Ke 13,6km 64min (9km 4:16/km s165 89%)

Torstaina ja perjantaina kevyet lenkit. Tosin perjantaina kieltämättä paino jo jaloissa.

To 14km 75min 5:19/km s136
Pe 14,1km 77min 5:29/km s139

Lauantaina yhteislenkkinä kevyt kymppi.

La 11,3 65min 5:48/km s133

Sunnuntaille olin ajatellut viikon toista kehittävää harjoitusta. Ajatuksena oli juosta noin 20km ja päälle maratonvauhtista noin 8km (tai minkä jaksaa). Toteutus meni vähän metsään kun yhteislenkin yhdessä juostu pätkä venähti ja päätin vielä suunnata juomaan ennen maratonvauhtista. Niinpä löysin itseni Tikkurilasta kun mittari näytti 25km. Loppu hieman reippaampaa vaikkakin mäkien takia vauhti hyyty.

Su 34,4km 175min (sis. 25km 5:18/km s138, 9km 4:27/km s163)

Toisaalta tuo maratonvauhtinen ei jäänyt kovinkaan paljon lokakuun maratonvauhtisesta (4:27 vs. 4:22), eli sikäli voi olla ihan tyytyväinen. Lenkin jälkeen sattuikin tulemaan mukavasti lasten päiväunet niin pääsi itsekkin ottamaan pikku tirsat. Illalla evästä ja aikaisin nukkumaan. Lopputuloksena jalat hieman jäykät lenkistä, mutta ei ihmeempiä kipuja. Sinänsä ihan hyvä kun ei noita yli 30km lenkkejä nyt kovin montaa ole ollut.

Koko viikko 87,5km. Kuluva vuosi 554km.

Pitkästä aikaa on varsin positiiviset fiilikset juoksun suhteen. Kevät tulee, lumi sulaa ja aurinko paistaa. Stressi vähenee ja pystyy panostamaan paremmin harjoitteluun. Se on kuitenkin ihan eri asia juosta pakkasessa lumisilla teillä kuin nollan tuntumassa sulilla teillä. 

Samalla tein päätöksen, että en juokse keväällä maratonia. En vaan tule pääsemään alle 3h kuntoon ennen juhannusta niin antaa olla. Kaikki on taas yhden kortin varassa lokakuussa Vantaalla vaikka en tykkääkkään ajatuksesta. Välitavoitteena Helsinki Half Marathon kesäkuussa jossa puolikas tulee heilahtamaan alle 1.28. Oma ennätys taitaa olla viime vuoden 1.28.40, kun en parempaakaan aikaa itseltä löytänyt. Jos joku googlaa nopeamman ajan niin otetaan se ilolla vastaan. 

Puolikkaaseen on nyt aikaa 13vko. Suunnitelmana on vetää läpi maratonohjelma ja katsoa miltä se tuntuu. Kesäkuussa voi sitten tehdä päätökset siitä mennäänkö samalla ohjelmalla kohti lokakuuta vai ei. Naputtelen runkoa esille jossain vaiheessa tällä viikolla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti